worldcon3Worldcon eli World Science Fiction Convention on suuri kansainvälinen scifin ja fantasian harrastajakunnan eli fandomin vuosittainen kokoontuminen. Worldconin pitopaikka vaihtelee vuosittain, ja ensimmäinen Worldcon järjestettiin jo 1939. Worldconia järjestävät ei-kaupalliset faniyhteisöt eli suuri joukko vapaaehtoisia, eikä sen ole tarkoitus tuottaa voittoa.
Tähän maailmanlaajuisesti tunnettuun tapahtumaan tulee scifiharrastajia joka puolelta maailmaa. Tuhansissa kävijöissä on mukana kirjailijoita, taiteilijoita, toimittajia, julkaisijoita, tutkijoita, myyjiä ja kaikenlaisia faneja – kaikille on yhteistä kiinnostus scifiin. Vuoden 2013 Worldcon tunnetaan nimellä LoneStarCon 3 ja se järjestetään San Antoniossa Yhdysvalloissa. Ensi vuoden LonCon 3 järjestetään Lontoossa Iso-Britanniassa.

Erona meille tutumpaan Finnconiin on se, että Finncon on suunnattu aina myös suurelle yleisölle, Worldcon taas erityisesti scifin harrastajille ja erityisesti yhteisestä harrastamisesta kiinnostuneille eli fandomille. Yhteistä taas Finnconin kanssa on pyrkimys kattaa fandom laajasti, siksi mukana on hyvin monenlaista ohjelmaa.

Worldcon kestää kokonaiset viisi päivää, ja ohjelmaa onkin satoja tunteja! Isoja ja pieniä ohjelmia, paneeleja, puheita, esitelmiä, tiedeohjelmaa, pelejä, musiikkia, taidenäyttely, huutokauppa, työpajoja, teatteria, visuaalista materiaalia, animea, akateemista ohjelmaa, hyväntekeväisyysohjelmia, kokouksia, äänestyksiä, tansseja, lasten ja nuorten ohjelmaa ja viimeisen päälle upeat ohjelmanumerot – Hugo-palkintojen jako sekä naamiaiset. Paikalla on tietenkin myös myyntipöytiä, con-baareja, consuite rauhallisempaa sosialisointia varten, iltabileitä…
Muutama kunniavieraskin on joukossa, mutta Worldconeissa on ihanaa sekin, miten moni kuuluisa kirjailija tulee paikalle tavallisena fanina ja saattaa tulla vastaan vaikka työvuorossa taidenäyttelyn vahtina.

Worldcon on maksullinen tapahtuma, jonka lippujen hinnat nousevat tapahtuman lähestyessä, ja viime hetken liput maksavat yleensä yli $200, vaikka ajoissa ostaessa voi saada lipun huomattavasti edullisemmin. Lipun hinnalla katetaan koko viiden päivän tapahtuman kaikki kulut.

Putting the World into Worldcon

Mitäpä sitä hullut suomalaiset keksisivät kuin lisää megalomaanisia ideoita, ja ne pitää tietenkin toteuttaa Suomessa! Pari vuotta sitten vielä aivan mielipuolisena pidetty idea Worldconista Suomessa onkin saanut nyt melkoisesti tuulta alleen sekä kotimaisen että ulkomaisen fandomin piirissä. Niinpä meillä on nyt ihan virallinen kampanja Worldconille: Helsinki in 2015 Worldcon bid.

Worldcon on selkeästi angloamerikkalainen tapahtuma, ja bidin puheenjohtajaa lainatakseni “The Worldcon could do with being more world”. Suomessa on iso fandom ja kokemusta näin isojen tapahtumien järjestämisestä löytyy. Meillä on ihan valtavasti annettavaa Worldconille ja conin kävijäkunnalle! Ja olisipa kerrankin lyhyt matka Worldconiin 🙂

Worldconia Suomeen havittelevassa bid committeessa on tällä hetkellä mukana 21 humanoidia, joista seitsemän suomalaisia ja loput Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Ruotsista ja Norjasta.

Äänestämään Helsinki maailmankartalle!

worldcon1

Worldcon Helsinkiä promottiin myös vuoden 2013 Finnconissa.

Worldcon Helsingissä on vielä unelmien ja suunnitelmien tasolla, sillä vuoden 2015 Worldconin pitopaikasta päätetään äänestämällä 29.8.-2.9. LoneStarCon 3:ssa Yhdysvalloissa.

Worldconin saamisen Suomeen voi varmistaa äänestämällä, ja se toimii näin:
– hanki LoneStarCon 3:n edullisin jäsenyys eli Supporting Membership, $60. Tällä saa oikeuden äänestää 2015 Worldconista ja Hugo-palkinnon voittajista, sekä mahtavan edun, Hugo-paketin eli Hugo-ehdokkaat sähköisinä versioina!
– tulosta LoneStarCon 3:n nettisivuilta Worldconin pitopaikan äänestyslomake ja täytä se ohjeiden mukaan. 2015 Worldconin paikasta äänestäessä pitää erikseen maksaa äänestysmaksu $40 – ja se on samalla Advance Supporting Membership voittajalle, riippumatta siitä mikä bid voittaa. Tätä halvemmalla ei saa lippua Worldconiin (jäsenyyden voi myös myydä eteenpäin, jos ei pääse itse paikalle)! Äänestysmaksun voi maksaa netissä ja postittaa lomakkeen (oltava perillä viimeistään 18.8.), tai sopia jonkun paikalle menevän kanssa lomakkeen kuljetuksesta ja maksuista.

Tänä vuonna on edessä harvinaisen tiukka kisa, joten äänestyksellä on tosiaan merkitystä! Muut bidit vuodelle 2015 ovat Spokane ja Orlando Yhdysvalloissa. Yhdenkin äänen enemmistö on enemmistö 🙂

Ja ehdottomasti kannattaa tulla mukaan! Itse olen päässyt vain yhteen Worldconiin Glasgowssa 2005, ja hauskaa oli koko rahan edestä (joka sekin revittiin opiskelijabudjetista), ohjelma erittäin mielenkiintoista ja conin tunnelma oli mahtava. Tapahtumaa muistelen lämmöllä vielä vuosienkin jälkeen! Jos ensi vuoden syksylle on vielä kalenterissa tilaa, kannattaa vakavasti harkita LonCon 3:n osallistumista. Nähdään siellä!

worldcon2

Saija Aro Worldcon-pöydän takana Finnconissa 2013.

http://www.helsinkiin2015.org/

http://www.lonestarcon3.org/

http://www.loncon3.org/

WorldCon Site Selection

Worldcon and the cheapest way to support it