Kesäkuussa 2013 10 vuotta täyttänyt Second Life on huikealla yli 30 miljoonalla tilillään asukasmäärältään suurin virtuaalimaailmayhteisö, jonka idea perustuu siihen, että sen koko sisältö on käyttäjien itsensä luomaa. Virallisilta sivuilta:

Second Life is a 3D world where everyone you see is a real person and every place you visit is built by people just like you.

Second Lifen omistava Linden Lab tarjoaa vain alustan ja työkalut virtuaaliselle elämälle, valmiiksi rakennettuja paikkoja SL:ssa ei ole. Tähän perustuu Second Lifen suurin viehätys – mutta toisaalta myös pelifirmojen loistograffoihin tottuneiden käyttäjien antipatia Second Lifea kohtaan. Siitä – ja muista Second Lifen käytettävyysongelmista ja hankaluuksista – pääsee yli kun muistaa että Linden Lab ei ole pelitalo ja Second Life ei ole peli. Metaverstaan Pekka on kirjoittanut loistavan blogipostauksen pelien ja Second Lifen grafiikkaeroavaisuuksista.

SL-kuviin saa lisätehoa säätämällä valaistusta (windlight). Varjot ja heijastukset saa käyttöön vain grafiikka-asetusten ollessa äärimmillään. Kuvauspaikka “Just Visiting”.

Minulle Second Life on itseilmaisua ja -tutkiskelua, seikkailuja, elämyksiä ja rajaton yhteisö. Second Life tarjoaa huikean mahdollisuuden tavata – vaikka vain lyhyestikin – ihmisiä, joihin ei muutoin koskaan elämässään törmäisi. En koskaan lakkaa ihailemasta Second Lifen taiteilijoita ja sisällöntuottajia, jotka ilmaisevat itseään installaatioissa ja näyttelyissä, maisemissa, rakennuksissa, virtuaalimuodissa, sisustustavaroissa etc.

Seksiä, valheita ja kärsivällisyyttä

Viime aikoina SL-blogeissa on kirjoitettu ja käyty keskustelua Second Lifen käyttäjäprofiilien ikäjakaumasta: peräti 60 % käyttäjistä on yli 30-vuotiaita. Kärjistettynä: nuoremmat ja erityisesti nuoremmat miespuoliset tulevat Second Lifeen uteliaisuudesta ja moni heistäkin nimenomaan SL:n virtuaaliseksimaineen vuoksi – joko ”harrastamaan” seksiä tai kokeilemaan millaista on olla niukkabikininen, isorintainen blondi. Roolikokeilut ovat suosittuja kaikenikäisten kohdalla: hiljattain luin miehestä joka järkyttyi huomatessaan, miten eri tavalla hänen tuttavapiirinsä SL:ssä otti hänet vastaan mustana tai aasialaisena avattarena.

Leikittely rooleilla ja ulkoasulla on aika tyypillistä SL-hubaa. Posteri on tehty suositun SL-bloggarin (strawberrysingh.com) maanantaimeemiin, haasteena oli tehdä leffaposteri.

Seksimaineesta todettakoon, että kaikenlaista löytyy, mutta eri alueiden luokittelu (PG, Moderate, Adult) takaa, että elämäänsä voi elää Second Lifessa myös eksymättä orgiabiitseille tai Gorean roolipelialueille. Meshbosaisiin, puolialastomiin strippareihin ja escort-tyttöihin voi toki törmätä vaikka vaate– tai hiuskaupassa ja lähes jokaisissa bileissä on aina yksi nyypiö tai anarkisti, joka kuljeskelee nudena heilutellen vastaostettua jättipenistään. Tai mikä pahempaa – penis on jäänyt lindendollarivajauksessa kauppaan ja sen tilalla on Ken-nukkemainen tyhjä haarus.

Second Life kerää kyllä uusia sisäänkirjautumisia, mutta jopa Linden Labin CEO huhuili hiljattain apuja hevijuusereilta ongelmaan, joka on vainonnut Second Lifea vuosia. Harva sisäänkirjauneista kokeilijoista nimittäin jää pysyväksi asukkaaksi. On totta, että Second Life vaatii melko pitkän sisäänajoajan: jos käyttäjä jaksaa jatkaa Second Lifessa 3-4 kuukautta, todennäköisyys sille, että hänestä tulee pysyvä SL-asukas kasvaa merkittävästi. Perusjuttujen opettelemisen jälkeen olisi hyvä löytää jokin oma juttu (rakentaminen, virtuaalikamojen suunnitteleminen ja yritystoiminta, kuvaaminen, bloggaaminen, roolipelaaminen, vampyyri/keiju/neko/tiny/turri/ etc. -alakulttuureihin sukeltaminen) jonka parissa jaksaa nysvätä. Edellä linkkaamani blogijutun kommenteissa ehdotettiin mm. laajempaa mainostamista sivustoilla joilla häärii 3D-mallinnuksesta kiinnostuneita.

Graffakortti, Second Lifen aamupala?

Aina kun Second Lifesta puhutaan, sama asia nousee esille: SL vaatii huippuhyvän graffakortin ja rutosti muistia. Ok, ihan millään mummon surffilaudalla on turha haikailla virtuaalimaailmaan, mutta joskus tuntuu, että vaatimuksia luullaan suuremmiksi mitä ne oikeasti ovat. Second Lifen sivuilta löytyy eri käyttöjärjestelmien minimi- ja suositusvaatimukset. Oma koneeni ylittää tällä hetkellä suositukset prosessoritehon, muistin ja jopa näytönohjaimen osalta (3.40GHz, 8Gt, Nvidia GeForce GT 640) ja eron aiempaan kokoonpanoon (2.60GHz, 3Gt, Asus EAH5450) huomaa selvästi. Käyttö on sujuvaa, enää ei tarvitse tiputtaa asetuksia tai sulkea muita ohjelmia taustalta. Vanhassa kokoonpanossani oli alkujaan parempi grafiikkakortti, mutta epäilen SL:n tehokäytön vieneen sen ennenaikaiseen hautaan. Oman koneeni lisäksi käytän satunnaisesti MacBook Airia ja Mac Minia – jälkimmäisellä saa vielä SL:n grafiikka-asetukset huippuunsa, Mäcci-läppärillä sen sijaan joutuu jo kikkailemaan.

Tosin, olen käyttänyt Second Lifea jopa Acerin vuonna 2009 ostetulla miniläppärillä. En väitä, että kokemus olisi ollut päätähuimaava, mutta mahdollista se on. Sopii vain hevijuuserille, jolla on pakottava tarve päästä Second Lifeen ja joka jo tietää, että ankeuden seassa on kauneutta ja elämää. Nykyään kevyeen pikakäyttöön on olemassa joitain mobiiliversioita. Androidille tehty Lumiya toimittaa perustehtävät ja kehittyy koko ajan parempaan suuntaan. Viimeisin iso parannus oli tuki meshille.

Jos Second Lifeen aikoo kunnolla hurahtaa, matalatehoinen kone tai mobiilisovellukset eivät riitä. Second Lifen nautittavuuden ja elämyksellisyyden kokee parhaiten graffat tapissa hyvävääntöisellä koneella ja sellaista tarvitsee myös jos harrastaa virtuaalista kuvaamista (still tai liikkuva). Kokemus opettaa kyllä hieman huiputtamaan ja säätämään – maisemamachiniman voi kuvata vaatimattomallakin koneella, jos taitaa kuvaustekniikan (esimerkissä lienee apuna Space Navigator 3D-hiiri), valaistus on optimaalinen ja pätkää jälkikäsittelyssä nopeuttaa. Kuvankäsittelyssä saa lisättyä still-kuviin valoa ja varjoa – mutta hyvällä koneella jälkikäsittelyn tarve pienenee tai poistuu kokonaan, koska varjot ja syvyysvaikutelman (DoF) voi säätää jo raakakuvaan. Itse kuvaaminen Second Lifessa – erityisesti liikkuvan kuvan taltiointi – onkin sitten jo kokonaan toisen artikkelin paikka.

Kuvaaminen SL:ssä on yllättävän aikaa vievää hommaa. Tässä hyvä esimerkki kuvasta jossa lähes kaikki on pielessä, ainakin ideaan nähden. Valo on väärä, varjot puuttuvat, avattaren asento on epäluonnollinen. Kuvauspaikkana Suomi Saunan ranta.

Kokovartalosukalla lagitus kuriin

Monien oppilaitosten SL-hyödyntämisen ongelmana on ollut se, että koneet hyhmivät pelosta SL:n kohdatessaan tai palomuurit estävät käytön kokonaan. Olen vetänyt yhden Second Life -kurssin Helsingin Suomenkielisessä Työväenopistossa (vuonna 2010 tai 2011) ja ennen kurssia suurin kysymys olikin se, pääseekö opiston koneilla lainkaan Second Lifeen. Kurssi toteutui lopulta onnistuneesti ja pääsimme kurssilaisten kanssa kaikkialle sinne minne halusimmekin, tosin graffat melko alhaisina.

Aina toimivuus ei ole kiinni koneesta: SL-servereillä voi olla uudelleenkäynnistyksiä (region restart) tai suuri, raskaasti varusteltu avatarjoukko aiheuttaa lagausta. Yleensä isoihin SL-tilaisuuksiin osallistuvia ohjeistetaankin pukeutumaan yksinkertaisesti ja karsimaan skriptillisiä varusteitaan, mutta harvapa näitä tietää tai muistaa tai haluaa noudattaa (pyydä SL-fashionistaa karsimaan varustustaan ja saat virtuaalisen drama queen -täyslaidallisen). Hyvin yksityiskohtaisesti rakennetut ja paljon toimintoja sisältävät ympäristöt ovat myös takuuvarma paikka kokea kunnon SL-lagitus: kaikki tekstuuria sisältävä näyttää harmaalta tai latautuu etananvauhdilla, avatar liikkuu kuin hidastetussa filmissä, jumien ensin paikallaan, kunnes säntää matkoihinsa jatkaen etenemistään maailman tappiin, mihinkään reagoimatta.

Tyypillinen tilanne aina ruuhkaisessa hiuskaupassa. Teksuurit latautuvat hiiiiitaaaasti, viimeisimpänä avattarille. SL:ssa et siis koskaan voi olla varma siitä, onko ulkoasuun panostaminen kannattavaa – muut saattavat nähdä sinut harmaana hahmona tai kokonan kommandona… Tästä syystä käytän aina alusvaatteita, myös SL:ssa.

Tottuneempi SL-käyttäjä ei ole näistä moksiskaan. Jos joku häipyy offlineen kesken tapaamisen, ei pidä loukkaantua, koska todennäköisesti tyyppi hetken kuluttua palaa takaisin todeten ohimennen ”I just crashed” ja jatkaa juttuaan siitä mihin jäi. Lagituksista keskustellaan SL:ssa yhtä paljon kuin suomalaiset säästä, niin normaalia se on. Eurooppalaisuudesta on joskus etua: suositut paikat voivat olla yllättävän tyhjiä ja lagittomia kun usalainen secondlaiffaaja koisaa. Käänteisesti sitten niin, että parhaat bileet ovat joskus suomalaiselle kovin hankalaan aikaan. Virallinen SL-aikahan (SLT) on UTC-7 (PDT), joka on 10 tuntia meikäläisiä jäljessä. Myönnän: hahmotan aikaeroja niin huonosti että käytän usein aikavyöhykelaskureita tai useita kelloja näytön työpöydällä.

Alt zoom ja alikansioiden alikansiot

SL-käyttöliittymä (viewer) on portti Second Lifeen. Virallisen käyttöliittymän lisäksi on liuta epävirallisia, osa Linden Labin ”hyväksymiä” käyttöliittymiä. Virallisesta voi hyvin aloittaa jos on ensikertalaisena liikkeellä – se on nykyään toimiva – mutta kannattaa kokeilla myös muita tai ainakin opetella säätämään virallisen käyttiksen asetuksia.

Siisti käyttis: alavalikko muokattavissa mieleiseksi, ylävalikon advanced ja develop -menut saa näkyviin ctrl alt D (win). HUDit (kuvassa yksi) kulmiin, viesti-ilmoitukset näkyvät oikeassa yläkulmassa.

Avoinna vasemmalta oikealle: inventory, minikartta, Preferences–>Grafiikka (tapissa), kamerakontrolli, viestiruutu.

SL:n käyttöliittymästä on kirjoitettu kokonaisia oppaita. Toki se avautuu kohtalaisen sukkelasti normaaliälyiselle käyttäjälle, mutta vie hetken ennen kuin SL-elämää helpottavat näppiskomennot ovat selkärangassa ja jokaista veivausta ei tarvitse erikseen miettiä. Kameran liikuttaminen ja tarkentaminen on jopa avattaren liikuttamista tärkeämpi taito. Tästä muuten erottaa nyypiöt: taidenäyttelyissä ja kaupoissa he kiltisti kävelevät jokaisen tarkastelemansa kohteen luo, kun taas konkarit seisovat missä sattuu, usein kohtalaisen keskellä tilaa ja näyttävät olevan aivan muissa maailmoissa. Ja ovatkin, koska tosiasiassa he zoomailevat keskittyneesti kamerallaan kohteita – tai muita avattaria.

Käyttöliittymän ikuinen murheenkryyni on inventory, varastolistaus kaikesta siitä tavarasta mitä avatar itselleen hankkii. Inventory paisuu nopeasti ja vaikka sitä järjestelisi kansioiden alakansioihin ja siivoaisi aika ajoin, roinien selaaminen on aikaavievää hommaa, ainakin kiireessä. Hommaa voi hieman helpottaa luomalla valmiita kokonaisuuksia (outfits), hankkimalla apuohjelman jolla voi selata tekstuureja ja nimeämällä tavaroita uudelleen – niiden originaalit nimet kun eivät välttämättä kerro lainkaan mistä härpäkkeestä on kyse.

Kuvassa vasemmalta oikealle: inventoryn kansio Objects avattuna, sisältää huomattavan määrän alakansioita…, Appearance–>Wearing näyttää kaikki päällä olevat kamat, Preferenced–>General (mm. sisältöluokitusvalinta, PG, M, Adult).

Some muistilappusten korvaajaksi

Kommunikointi SL:ssa on useimmiten tekstipohjaista, joko paikallista chattaamista (local chat) tai privaviestittelyä kahden tai useamman avattaren kesken (IM). Ääntäkin käytetään ja se on ryhmätapaamisissa – etenkin jos niissä joutuu samalla paljon liikkumaan ja/tai kuvaamaan – paras ratkaisu. Toimivuus ja äänten taso kannattaa testata etukäteen: viimeksi SL:n 10-vuotissynttäreillä kuuntelin kolmen SL-yrittäjän ja -rakentajan yhteiskeskustelua, jossa yhden ihmisen ääni kuului niin hiljaa, että volyymia lisäämällä kahden muun äänet nousivat sietämättömälle tasolle. En ole tainnut olla yhdessäkään SL-tilaisuudessa, jossa jotain teknisiä ongelmia ei olisi ollut.

SL:ssa käytetään edelleen myös rasittavia ja jokseenkin vanhanaikaiselta tuntuvia viestintämuotoja: ryhmäviestejä ja ”muistilappuja” (notecards), jotka ovat simppeleitä tekstitiedostoja. Ryhmiin liittyminen on suositeltavaa, koska niiden kautta saa ajankohtaista infoa, mutta toisaalta ryhmien muistilappusten lukemiseen tai pelkkään poiskuittailuun kuluu tuhottoman paljon aikaa. Onneksi yhä useammalla SL-yrityksellä ja yhteisöllä on myös blogi tai FB-tili tai molemmat ja ajankohtaiset asiat voi poimia myös niistä. SL-blogit ovat yleistyneet vuosien saatossa huimasti: omassa syötteenlukijassani on tällä hetkellä noin 100 SL-blogia ja uusia, mielenkiintoisia blogeja tupsahtelee viikoittain. SL-yhteisö suosii blogien lisäksi myös Flickria, Pinterestia, Reddittia ja Plurkia. Erityisesti viimeksimainittu on jenkkikäyttäjien suosiossa ja jatkuva SL-draaman näyttämö.

Luomisen ihme

On se myönnettävä: Second Life on arvaamaton, temppuileva ja tuskastuttava. Miksi sen aktiivikäyttäjät eivät sitten joukolla hylkää kakkoselämäänsä ja siirry isolla rahalla tehtyihin toimintavarmoihin pelimaailmoihin?

Syy on täydellisessä vapauden tunteessa. Siinä, että tiedät voivasi luoda lähes mitä tahansa, kokeilla lähes millaista tahansa elämänmuotoa ja voit tehdä sen kaiken lähes omana itsenäsi. Omaan avattareen muodostuu tunneside, sen vahvempi mitä kauemmin sen kanssa elää. The Drax Files: World Makers [ Episode 7: Rod Humble] tiivistää olennaisen. Kannattaa tsekata myös Episode 8, jossa haastateltavana suomalaisvetoisen MadPean Kiana Writer.

10-vuotias Second Life elää ja kehittyy. Viime vuosien suurin juttu on ehdottomasti ollut mesh-mallinnus. Kaikkea saa nyt meshina: kokonaisia avattaria, taloja, tavaroita, vaatteita. Perinteinen prim-rakentaminen arvatenkin säilyy, mutta mesh on tehnyt hyvää erityisesti SL:n muotibisnekselle. Suorastaan myyttiseen maineeseen nousseen ex-Linden Lab pomon Philip Rosedalen korvaajan, uuden CEO:n Rod Humblen (aiemmin pelitalo EA:ssa) myötä Linden Lab on käynnistänyt uuden vaihteen, jonka odotetuimpia juttuja on SL:n Oculus Rift -kehitystyö. Enää ei toivottavasti ole kaukana se päivä kun maailmaan, jonka on itse luonut, voi vielä nykyistä konkreettisemmin astua sisälle.

Seuraavassa SL-jutussani (työnimi Nukkeleikkiä SL:ssa) lisää siitä, millaista elämä SL:ssa on. Miten avatar vaikuttaa omaan minäkuvaan ja kuinka kaksi elämää voivat mennä iloisesti sekaisin.

Second Life and Linden Lab are trademarks of Linden Research, Inc.