montaasi2

Alkuplanssit vuosilta 1962, 1964 ja 1967

 Kaikki kuvat: kuvakaappauksia dvd-levyiltä

Britannian televisio oli jo 1960-luvulla melkoinen klassikkotehdas: Doctor Whon täyttäessä tänä vuonna 50 vuotta, television peruskaurana nähtyjen agenttiseikkailujen kruununjalokivi The Avengers (”Herrasmiesagentti” tai ”Kostajat” Suomen TV:ssä) saavutti saman merkkipaalun jo kaksi vuotta sitten. Harmillisesti sarja ei ole onnistunut regeneraatioissaan yhtä hyvin kuin Tohtori, viimeisin sarjan versio on melkoisen täydellinen floppi Me Kostajat vuodelta 1998. Laiskan sääilmiö-maailmanhallintajuonen ympärillä pyörivä elokuva on ollut monille heiveröinen kosketus siitä mitä hieno klassikkosarja parhaimmillaan oli, fantasia saarivaltakunnasta jossa vakoilijoiden terävimmät aseet olivat rutikuiva huumori ja judoheitot. Se mistä The Avengers kuitenkin parhaiten muistetaan, ei ole pääosassa ollut herrasmiesvakoilijoiden perikuva John Steed, vaan hänen vahvat naispartnerinsa.

frightners

David Keel ja John Steed

Alussa kaikki ei mennyt ihan luistaen. Ensimmäisellä tuotantokaudella vuonna 1961 sarjan päähenkilöt olivat etsivä John Steed (Patrick Macnee) ja tohtori David Keel (Ian Hendry), jotka taistelivat rikoksia ja vastaan tulleita uhkia vastaan. Sarjan saamat arviot olivat positiivisia, mutta sarja ei eronnut erityisesti muista samaan aikaan tehdyistä agenttiaiheisista tv-draamoista. Esimerkiksi Leslie Charterisin kirjoihin perustuva Simon Templar eli The Saint (Pyhimys) sai oman sarjansa 1962 ja toinen iso agenttisarja oli 1964-1968 pyörinyt amerikkalainen The Man from U.N.C.L.E., puhumattakaan James Bondin seikkailuista vuodesta 1962 lähtien kirjojen lisäksi myös valkokankaalla. Jo 1950-luvulta lähtien tv-sarjoissa pyöri agentteja ja vakoilijoita yllin kyllin.

honor2

Cathy Gale (vas.) vaaratilanteessa

Kun Hendry päätti ensimmäisen kauden lopussa jatkaa uraansa toisten töiden parissa, Macneen näyttelemälle Steedille piti löytää uusi partneri. Seuraavalla kaudella heitä oli peräti kolme, vain muutamassa jaksossa pyörähtänyt tohtori Martin King (Jon Rollason), kuudessa jaksossa apurina ollut yökerholaulaja Venus Smith (Julie Stevens) ja ensimmäinen todella merkittävä vakipartneri antropologi Cathy Gale (Honor Blackman). Erikoista partnereissa oli heidän amatööristatus: Cathya seurannut Emma Peelkin (Diana Rigg) oli vielä ”talented amateur”. Vasta viimeinen partneri, yhdellä kaudella ollut Tara King (Linda Thorson) oli ammattilaisagentti kuten Steedkin. Vuosina 1977-1978 tehty erillinen The New Avengers oli jo täysin ammattiagenttien (Joanna Lumleyn näyttelemä Purdey ja Gareth Huntin Gambit) miehittämä. Steedin hahmo taas muuttui ensimmäisen kauden jälkeen muistuttamaan enemmän Punaista neilikkaa kuin James Bondia: trenssitakki muuttui räätälöidyiksi puvuiksi ja knallihatuksi ja lihas- ja tulivoiman käyttö kuului tästä lähin pääosin naispartnerille.

venus

Kutsu töihin tyylillä

Idea pääosamiehen rinnalla tasavertaisesta naishahmosta, joka vielä on itsenäinen ja osasi naisille aikanaan ehkä epäsovinnaisiksi nähtyjä taitoja kuten aseiden käyttöä ja itämaisia taistelulajeja, oli täysin ennennäkemätöntä vuonna 1962. Modesty Blaisenkin seikkailut alkoivat ilmestyä vasta seuraavana vuonna. Kirsikkana kaiken päälle Cathy Gale pukeutui varsin usein taisteluita ajatellen käytännöllisiin nahka-asuihin ja muodikkaisiin korkeavartisiin saappaisiin, kinky bootseihin. Termillä oli aikoinaan huomattavasti vienompi merkitys kuin nykyisin – Patrick Macnee ja Honor Blackman päätyivät jopa levyttämään Kinky Boots -nimisen singlen! Sarjan suosio kasvoi omalaatuisen asetelman ansiosta jatkuvasti ja lopulta The Avengers löi läpi jopa USA:ssa ensimmäisenä brittisarjana parhaaseen katseluaikaan lähetettynä.

Honor Blackman päätti kahden kauden jälkeen vuonna 1964 vaihtaa tv-uran elokuvissa näyttelemiseen, iso rooli Pussy Galorena James Bond -seikkailussa Goldfinger pakotti hänet jättämään The Avengersin maailman taakse. Cathya seurannut Emma, jota Steed yhtä kertaa lukuunottamatta kutsui aina rouva Peeliksi, oli hivenen edeltävää pariaan nuorempi, atleettisempi ja enemmän aseita käyttävä. Sattumalta myös Diana Riggin yksi syy jättää tv-sarjan haalarit naulakkoon oli iso rooli Bond-elokuvassa (On Her Majesty’s Secret Service). Kahden kauden aikana Emma Peelista ehti tulla silti Cathyakin tunnetumpi ja seuratumpi tv-hahmo, voimakas ikoni.

townnoreturn

Emma Peel

Peelin kaudet toivat sarjaan lisää terävää huumoria samalla kun sarjan ilmeisilme muuttui rennommaksi ja trendikkäämmäksi. Nahkaiset catsuitit muuttuivat vähitellen jumppahaalarien kaltaisiksi urheilullisiksi emmapeelereiksi, mutta tyyli oli edelleen tärkeä osa agenttien elämää. Emman asunto oli poptaiteen ja snobismin yhdistelmä, poikamiesboksi jossa oli tilaa miekkailla ja jääkaapissa aina shampanjaa tarjolla. Kaikkien sarjan parimuodostelmien välillä oli omanlainen seksuaalinen latauksensa, mutta sitä ei koskaan päästetty purkautumaan. Varhaisen fanservicen muodoksi voi sanoa sarjassa erään jakson jossa Steed ja Peel päätyvät suutelemaan toisiaan, mutta tietenkin niin että kyseessä ovat todellisuudessa hahmojen vartalot varastaneet vihollisvakoojat.

tara

Tara King

Sarja koostuu noin 50 minuutin jaksoista, eikä kausilla ole pitkän kaaren juonia, joten seuraaminen ei ilahduttavasti välttämättä vaadi kronologisen jaksojärjestyksen noudattamista. Katsomansa jakson voi valita vaikka teeman mukaan, The Avengers Forever -sivuston jakso-opas on tähän erinomainen apuri. Kausien pituudet taas vaihtelevat melkoisesti nykyisistä totutuista määristä, lyhyin kausi sisältää 24 jaksoa ja pisin 33. Yhteensä kausia tehtiin kuusi, viimeisin esitettiin vuonna 1969. 1970-luvun uudelleenlämmittely The New Avengers kesti kaksi kautta vuosina 1976-1977.

Viime vuosina tehtyihin sarjoihin verrattuna noin viisikymmentä vuotta vanhan sarjan seuraaminen vaatii kieltämättä omanlaista kärsivällisyyttä, totuttautumista hitaampaan juonen kuljetukseen. Ensimmäisten kausien jaksot on vielä rytmitetty teatraalisesti kolmen näytöksen kokonaisuuksiksi, vuosien saatossa tekniikan ja värien lisäksi myös sarjan ilmapiiri muuttuu kausien myötä vakavahkosta kohti kevyempää, jopa parodiaa myötäileväksi. Loppupään jaksoissa on jo melkein surrealistisia elementtejä ja suoranaista sarjan omalla genrellä, vakoojia ja tieteisseikkailuja yhdistävällä spy-fi:lla leikittelyä. Tavallaan lopun jaksot voinähdä vastaparina vuosina 1966-1967 tehdylle Patrick McGoohanin vakavalle, mutta eksentriselle vakoojadystopialle The Prisoner.

escape

Satunnaista aikamatkustamista

The Avengersin kausia niputetaan yleensä yhteen Steedin partnerien mukaan, sekä siirtymisellä mustavalkoisesta nauhalle kuvatusta värifilmille tallennetuksi. Valitettavasti monien muiden varhaisen tv-aikakauden sarjojen tapaan myös The Avengers kärsii kadonneista jaksoista, koska suurta osaa tv:stä tulleista näytelmistä tai sarjoista ei tallennettu minnekään ensimmäisen esityksen jälkeen (osa jaksoista jopa näyteltiin reaaliaikaisesti). Niiden jälleenkäyttöarvoa ei tuolloin nähty ja tallennukseen käytetty nauhamateriaali oli liian kallista jätettäväksi säilöön arkiston hyllylle, filmille talteen kopioitiin vain osa tehdyistä ohjelmista. Ensimmäiseltä tuotantokaudelta on säästynyt muualle tehtyjen kopioiden ansiosta yhteensä kolme jaksoa, näistä ensimmäisestä vain ensimmäinen näytös.

Omia jaksosuosikkejani ovat muun muassa alkupään mustavalkoisista Emma Peelin jaksoista Death at Bargain Prices (Lue tästä AV Clubin mainio esseen jaksosta) ja tappavaan labyrinttitaloon sijoittuva The House That Jack Build. Cathy Galen jaksoista The White Dwarf on hienon maailmanloppuskenaarion ansiosta perin erikoinen ja The Nutshell on kehuttu klassinen vakoilujakso. Värillisistä jaksoista suositeltavia ovat täysin kaistapäinen, ehkä ensimmäisen snuff-elokuvaviitteen sisältävä Epic ja kissamaisen hyrisyttävä The Hidden Tiger. Never, Never Say Die lienee vinkkaamisen arvoinen jo Christopher Leen ansiosta. Robotti-ihmisiä esiintyi kahdessa jaksossa Emma Peelin kausilla The Cybernautsissa ja The Return of the Cybernautsissa, sekä vielä The New Avengersissa (The Last of the Cybernauts…??). Näiden lisäksi sarjassa on nähty perinteisten rikosjuonien lisäksi muun muassa sihteerien murharyhmä (How To Succeed…At Murder), lihansyöjäkasvi avaruudesta (Man-Eater of Surrey Green), kutistettuja ihmisiä (Mission…Highly Improbable), sähköistä latausta (The Positive Negative Man), sekä unohtamatta tietenkään natseja (The New Avengers: The Eagle’s Nest).

leffasta

Mit Schirm, Charme und Melone – eli The Avengers A.D. 1998

Itse hyppäsin sarjan kimppuun Diana Riggin fanituksen ansiosta, mutta varsinainen sarjaan tykästyminen nousi sitä myöten kun sarjan mielettömän merkityksen populaarikulttuurissa ymmärsi. Nykyisin näen jopa Marvelin Avengers-tiimin Black Widow’n nyökkäävän hivenen kohti Cathy Galea ja Emma Peelia. Viimeisin huomaamani suora The Avengers -viittaus on ollut Alan Mooren kirjoittamassa ja Kevin O’Neilin piirtämässä The League of Extraordinary Gentlemen -sarjakuvassa: etenkin kolmannessa Century-osassa vilisee jatkuvasti viittauksia sarjaan sekä eräs M-hahmoista on selvästi yksi Steedin partnereista.Valitettavasti en ole vielä nähnyt läheskään kaikkia Cathy Galen tai Tara Kingin jaksoja, joten en pysty tarjoamaan vielä kunnollista kuvaa 161 jakson kokonaisuudesta! Harmillisinta on kuitenkin sarjan yleinen saatavuus: missään digitaalisten videovuokraamojen kokoelmissa ei näytä olevan jaksoja tv-sarjasta, mutta 1990-luvun Steedin (Ralph Fiennes) ja Emman (Uma Thurman) elokuvaversion saatavuus on suhteellisen hyvä. Pyydänkin, että jos joku on nähnyt sarjaa jossain VOD-palvelussa, ilmoittakoon asiasta heti kommenteissa! Sarjaa on kyllä julkaistu dvd:llä (lähimmät julkaisut ovat Iso-Britanniasta ja Hollannista), tosin ilman mitään tekstityksiä. Kuvanlaatu etenkin viimeisimmissä Studio Canalin/Optimumin UK-julkaisuissa on niin hyvä kuin etenkin nauhalle kuvatulta materiaalilta voi toivoa, mutta sokkona kokonaisten kausiboksien ostaminen on aina valitettavasti vähän riskialtista.