Kirjoittaessani tätä, on marraskuun ensimmäinen päivä. Kello on kohta viisi iltapäivällä, mikä tarkoittaa sitä, että NaNoWriMo on ollut käynnissä miltei 17 tuntia. Olen tänä aikana lähinnä nukkunut ja tehnyt töitä, mutta kirjoitusurakka on vasta alussa. Olen kirjoittanut ruokatunnilla hurjat 85 sanaa, joten matkaa asetettuun tavoitteeseen on vielä todella paljon.

National Novel Writing Month on kuukauden mittainen, tätä nykyä kansainvälinen kirjoitustempaus. Osaanottajien on määrä kirjoittaa 50 000 sanaa proosaa synkeän marraskuun aikana. Aihetta käsiteltiin Nörttitytöissä jo vuosi sitten joten sen sijaan, että kertoisin uudestaan mistä tässä oikein on kyse, ehdotan, että luette viime vuoden jutun ja käytte NaNoWriMon verkkosivuilla perehtymässä aiheeseen.

Mutta ei hätää! NaNoWriMo ei jää huomiotta tänäkään vuonna! Aihe on liian mehukas sivuutettavaksi. NaNoWriMoa tullaan käsittelemään neljän kirjoittajan näkökulmasta loka-joulukuun aikana, audiovisuaalisten webcastien muodossa. Webcastit lähetetään suorina lähetyksinä, mutta niitä voi katsoa myös jälkikäteen Youtubesta. Webcastin keskustelijoina hääräävät Anitta Kiviranta, Minna Manninen, Nina Niskanen sekä allekirjoittanut – Maija Laine.

Tässä ovat tulevien webcastien lähetysajankohdat:
Osa 2: 5.11. klo. 19:15
Osa 3: 26.11. klo 19:15
Osa 4: 3.12. klo 19:15

Lähetyksiä pääsee seuraamaan blogimme, Google + -palvelun sekä Youtuben kautta. Jaamme linkit lähetyksiin myös Facebookissa ja Twitterissä, joten seuraa tiedotustamme!

Ensimmäinen webcast tehtiin maanantaina 29.10. Keskustelimme ennakkotunnelmista, kirjoitustottumuksistamme sekä suunnitelmistamme NaNoWriMoa varten. Arvaatko ketkä ovat ensikertalaisia, kuka on voittanut NaNoWriMon kolme kertaa ja kuka kirjoittaa kirjastonhoitaja-ninjoista?

Toisessa webcastissamme keskustelimme siitä, miten kirjoittaminen on sujunut ja millaisia konsteja meillä on hyvän kirjoitusvireen saavuttamiseen. Kenen luulet olevan aikataulussa ja keiden sanamäärä on vielä pahasti alakanttiin? Katso niin tiedät!

Mistä muusta haluaisit Nörttityttöjen keskustelevan webcasteissaan? Ehdota aihetta kommentoimalla tai sähköpostitse!