Lätkäliigat. Merkkarit. Turkkarit. Salmixit. Lakrisalit. Siinä oma suosikkiviisikkoni, ja senkin päättämiseen on mennyt vuosia maun jalostuessa huippuunsa. Salmiakki on makeinen joka on maustettu ammoniumkloridin lisäksi usein myös lakritsiuutteella ja/tai aniksella, toisinaan myös pippuriaromilla. Ammoniumkloridipitoisuudet vaihtelevat, jolloin osa salmiakista on luonnollisesti ”stydimpää”, ja toinen ääripää sitten lähempänä kesyä lakritsia. Salmiakkia tehdään puristeiksi, kuviomakeisiksi, kuuliksi, jauhesydämisiksi koviksi karkeiksi, toffeeksi, jäätelöksi, alkoholijuomasekoituksiksi ja jopa possumunkin täytteeksi. Vain mielikuvitus (ja elintarvikelainsäädäntö) tuntuu olevan rajana.

Salmiakki oli alun perin lähinnä lääkintäkäytössä salmiakkispriinä jota saatettiin pirskottaa keuhkotautipotilaan rinnalle, tai salmiakkimikstuurana jota otettiin limaa irrottavien vaikutustensa vuoksi. Salmiakkijauhetta ja pieniä apteekkarin salmiakkipastilleja sai myöhemmin ostaa kotiin vietäväksi, ja suomalaiset kehittivät mieltymyksen niiden makuun muunkin kuin kröhää vastaan taistelun vuoksi.

Meidät suomalaiset kersat kasvatetaan syömään salmiakkia, ja aika harvoin tulee vastaan kotimaisia tapauksia jotka eivät siitä välitä tipan tippaa. Salmiakin levinneisyys pelkässä nauttimistarkoituksessa ei ole kovin yleinen ilmiö maailmanlaajuisesti, vaan mitä edemmäksi Skandinaviasta ja Suomesta mennään, sitä vaikeampaa kyseistä suolaisenmakeaa erikoisuutta on löytää. Jonkin verran sitä puputetaan vielä Pohjois-Saksassa ja Hollannissakin, mutta muualla saattaa lähinnä aikamoisella tuurilla bongata salmiakkia esimerkiksi IKEA-tavarataloista.

Mikäli olet koskaan yrittänyt tarjota marginaalimakeistamme ulkomaalaisille ystävillesi jotka eivät tätä herkkua ole ennen maistaneet, ilmeiden ja reaktioiden kirjo on varmasti ollut laaja. Salmiakin maku tuntuu olevan tottumattomille aivan liian pistävä, ja musta erikoisuus lentää helposti kaaressa suusta pihalle. Jotkut Suomeen kotoutuneet vieraat ovat kuitenkin ajan myötä tottuneet pitämään salmiakista, tai ainakin sietämään sen aromia kuten paikalliset ikään. (Wreckless eating-kaksikko demonstroi ensikosketuksen salmiakin kanssa melko hyvin tässä videossa )

Suomessa on toiminut vuodesta 1997 lähtien myös Salmiakkiyhdistys Ry (http://salmiakki.fi/), joka järjestää erilaisten tapahtumien lisäksi myös vuosittaisen salmiakkigaalan, jossa jaetaan myös Salmiakkifinlandia-palkinto. Vuonna 2012 Finlandian voitti Namituvan Pöyröö Puluveri ja vuonna 2011 sen sai Troll-Gottin valmistama Lakritsiufo.

Salmiakki on ollut osa elämääni melko pienestä pitäen. Muistan vieläkin 80-luvun alkupuolella silloisen Merijalin lauantaipusseissa olleet salmiakkimerenneidot ja 90-luvun alussa nousseen merirosvorahakohun, jonka tuloksena merkkareita on pienennetty kahteen otteeseen oletetun tukehtumisvaaran takia. Salmiakkijauhe oli myös kova juttu ala-asteella, kun taskussa möyhentyneestä pussista kaadettiin jauhoa kämmenelle ja sitten nuoltiin pois, kunnes kädet olivat ruskeat ja tahmaiset. Oma fiiliksensä oli myös reissuissa lähikioskille, jonka ikkunassa oli pyöreitä lasipurkkeja tai tukkulaatikoita täynnä irtokarkkia. Viikkorahoista sitten ostettiin esimerkiksi ”He-manin kilpiä 50 pennillä, salmiakkikaloja markalla ja yksi 25 pennin salmiakkikallo.”

Salmiakki on osa suomalaisidentiteettiä sukupuoleen katsomatta. Suomalaisnaiset popsivat keskimäärin salmiakkia yhtä mielellään kuin suklaatakin, ja näiden Fazerin lanseeraama yhdistelmä on mitä ilmeisimmin tullut markkinoille jäädäkseen. Kertoopa tämä sitten katajaisen kansan ja karun pohjolan kylmien kaunotarten ominaispiirteistä jotakin tahi ei, salmiakki herättää meissä tuntoja jopa nostalgisuuteen saakka. Pidän makeista muuten erinomaisena keskustelunavaajana: mikä on sinun suosikkisalmiakkisi?

Lähteet:
Wikipedia
Jukka Annala: Salmiakki (Nemo, 2001)
Salmiakkiyhdistys Ry:n kotisivut (http://salmiakki.fi)