Alkuun varoitus. Artikkeli sisältää juonipaljastuksia. Te jotka haluatte katsoa elokuvat Joulu yö, murha yö (Silent night, deadly night, 1984), Paholaispukki (Santa’s slay, 2005) sekä Rare Exports (2010) neitseellisinä, jättäkää tämä blogiteksti lukematta!

Joulun lähestyessä elokuvateatterien ohjelmistot täyttyvät erinäisistä jouluelokuvista. Ne voi jakaa kolmeen tyylilajiin. On lasten elokuvat, jossa joulupukki on kuin onkin olemassa, ja joulun taika ah niin aitoa. Sitten löytyy romanttisia draamakomedioita, jossa joulupukki ei niinkään ole se tärkein asia, vaan se kuka saa ja kenet. Oli juoni mitä tahansa, niin hartaan musiikin lomassa lumisade yhdistyy jouluvaloihin luoden huokailtavan romanttisen hetken.

Kolmas joululeffaryhmä ovat mustat komediat sekä väkivaltaelokuvat. Lyttään nämä kaksi genreä yhteen, koska kumpikin laji nostaa ideansa samasta lähteestä. Jos joulupukki onkin olemassa, niin ainakaan se ei ole se Coca Cola -mainoksen iloinen ukkeli. Muutenkin joulu on kaikkea muuta kuin iloinen perhejuhla. Todella raa’asti yleistäen kyseiset elokuvat ovat ironisia pohdintoja yhdestä läntisen maailman suosituimmasta juhlasta. Tähän kolmanteen tyylilajiin paneudun nyt syvemmin, koska se on omaa sydäntäni lähellä.

Aloitetaan pikaisilla juonikertauksilla:

Joulu yö, murha yö on elokuva Billystä, joka joutuu todistamaan kuinka joulupukiksi pukeutunut rikollinen murhaa hänen vanhempansa. Traumaattisia kokemuksia piiskataan Billystä pois katolisessa orpokodissa ja kaiken tuloksena hän sekoaa ja aloittaa yhden yön pituisen murha-aallon joulupukiksi pukeutuneena.

 Joulu Yö, Murha yö -elokuvan traileri YouTubessa.

Paholaispukki kertoo Nicolaksesta, joka saa tietää että joulupukki onkin oikeasti demoni, joka hävittyään vedon enkelille on joutunut olemaan kiltti ja jakamaan lahjoja lapsille viimeiset tuhat vuotta. Mutta nyt lupaus on täytetty, ja joulupukki aloittaa vahan perinteensä Surmien yön.

 Paholaispukki -elokuvan traileri YouTubessa.

Rare Exports on suomalainen panos genreen. Siinä Korvatunturille, 486 metrin syvyyteen, on kätketty joulun tarkimmin varjeltu salaisuus. Salaisuuteen törmää Pietari. Pietari, hänen isänsä ja isän kaverit laittavat joulupukin ruotuun sekä kehittelevät itselleen uuden bisnesmuodon.

 Rare Exports -traileri YouTubessa.

Kaikki kolme esimerkkielokuvaani ovat erilaisia, mutta niillä on myös paljon yhteistä. Jokaisessa elokuvassa pyöritään joulupukin ympärillä, ne haluavat irvailla iloiselle lastenjuhlalle, ja ne sisältävät jonkin verran väkivaltaa. Kattokäsitteenä voisi käyttää sanaa ironia, joka Nykysuomen sanakirjan mukaan on epäsuoraa ivaa, ja jolla ”pyritään paljastamaan vikoja, puutteita ja epäkohtia saattamalla ne naurunalaisiksi siten, että ne esitetään päinvastaisina.” Ironia on osa karnevalismia, jolla horjutetaan hierarkiaa, käännetään valtasuhteet ylösalaisin, ja ravistellaan pysähtyneitä asetelmia. Näiden elokuvien nimeäminen ironiaksi, ei tarkoita, että pitäisin niitä kaikki onnistuneina esimerkkeinä. Tämän pohdinnan jätän kiltisti muille.

Joulu yö, murha yö edustaa Psykon kaltaista kauhuelokuvaperinnettä. Murhaajan henkilökuvaa rakennetaan vakavalla naamalla, ja kaikelle on selkeät syy-seuraus-suhteet. Se on myös Halloweenin jatkamaa perinnettä, missä Psykon vakavuus yhdistetään nuoriin, ja seksiä sekä väkivaltaa hieman vielä lisäillään. Eräs huvittava yksityiskohta on, että kukaan elokuvan naisista ei käytä rintaliivejä.

Joulu yö, murha yön käsikirjoitus on saattanut oikeasti olla hyväkin. Idea tuntuu edelleenkin tuoreelta, käänteet toimivilta ja henkilögalleria monipuoliselta. Toteutus taas – no, se on sitä, mitä on tilattu. Näyttelijäkaarti on b-leffojen ja televisiosarjojen porukkaa. Ohjaajan visio tuntuu olleen suunnilleen: ”tän pitäisi olla kaamee juttu, lisätään siihen jälkikäteen Psykosta huonosti lainattu musa, mutta koska meillä ei ole varaa sinfoniaorkesteriin niin kuin Hitchcockilla, niin tehdään se syntsalla. Kyllä se toimii”.

Alun perin näin elokuvan filmifestivaaleilla alkuperäisenä filmikopiona. Nyt muistinvirkistämistä varten sain käsiini vain version, johon hyväntahtoisesti oli lisätty mukaan poistettua kuvamateriaalia. Luultavasti on ajateltu, että kuvat on silputtu pois vääryydellä, mutta niinhän se ei mene. Vain yksi kohtaus raaistui lisämateriaalista (mikä sekään ei ole kuvan lisäystä puhtaasti puolustava asia). Muuten jouduin katselemaan löysää kerrontaa, ja surullista näyttelijän työtä. Elokuvat kun leikataan tarkoituksella tietynlaisiksi. Sen lisäksi, että leikkausta määrittävät tekniset asiat kuten huomiopiste, liikkeen jatkuuvuus ja kuvakoot, sillä myös luodaan myös rytmi ja tunnelmat. Usein jopa kokonaisia kohtauksia jätetään pois, koska ne vain eivät toimi leikkauksellisesti tai elokuvan kokonaisuutta ajatellen. Tähän väliin siis elokuvakatsojan rukous uusintapainosten julkaisijoille: jättäkää se elokuva sellaiseksi kuin se on julkaistu, olkaa kiltit.

Ystäväni totesi Joulu yö, murha yön jälkeen: ”Ei se ollut niin huono kuin odotin”, ja päädyn olemaan samaa mieltä. Elokuvan voi katsoa ehkäpä esimerkkinä alalla kiertävästä sanonnasta ”hyvästä käsikirjoituksesta saa kuka tahansa aikaiseksi vähintään keskiverron elokuvan, mutta huonosta ei kukaan saa edes sitä.”

Mistä päästäänkin mainosti Paholaispukki -elokuvaan, jossa tuskin on ollut synopsista suurempaa käsikirjoitusta. Elokuvalla on kyllä ollut rahaa kohtuullisesti käytössä, ja efektit ovat siedettäviä. Todellisuudessahan koko juoni on rakennettu vapaapainija Bill Goldberg ympärille. Hän pääsee näyttävästi riehumaan, rikkomaan paikkoja ja mättämään ihmisiä turpaan. Tätä kannattelemaan on ympätty kristillinen, täysin joulupukin myytin ulkopuolinen kehyskertomus. Tapahtumat sijoittuvat USA:n pikkukylään ja kehyskertomus Norjaan, “koska onhan se jo tosi pohjoisessa ja siellähän niitä kirkkojakin poltetaan”. Juonta kuljetaan sen verran kuin on tarvis väkivaltamusiikkivideoiden välissä. Eli kaiken kaikkiaan viihteellinen kokemus, kun haluaa heittää aivot narikkaan ja naureskella esimerkiksi sille, että ihmiset asuvat kylässä nimeltä Hell, ovat asehulluja, ja päähenkilönuorukainen on joskus toivonut joululahjaksi leikkikeittiötä.


Rare Exports on suomalainen panos kuvaukseen erilaisesta joulusta. Tarina pohjautuu lyhytelokuviin, jotka kuka vaan voi käydä katsomassa Youtubesta hakusanalla Rare Exports. Siinä missä nämä lyhytelokuvat ovat mustanhuumorin teräväreunaisia kuurankukkasia, pitkä elokuva on kokenut silotuksen. Syynä lienee se, että ikäraja on haluttu hilata K13:sta. Suomalaista elokuvateollisuutta vaivaa ajattelu, jonka mukaan ”jotta saadaan ihmisiä paljon katsomaan elokuvia, niin ei kohdenneta sitä kenellekään, jolloin se sopii kaikille.” Käytännössä tämä tarkoittaa tylsää huttua, josta kukaan ei innostu.

No, Rare Exports ei kuitenkaan ole tylsää huttua, vaan ihan hauska ja mustaa huumoria monipuolisesti viljelevä seikkailu, jossa reaalimaailman eksyy fantasian elementtejä vinksahtaneiden tonttujen muodossa. Lopussa kiitos seisoo, ja jotain saadaan räjäytettyäkin. Huumori iski itseeni näistä kolmesta parhaiten, ja välillä tuli tällaiselle herkistelijälle myös tippa silmäkulmaan. Suosittelen kyllä, hyvä on.

En jaa elokuville minkäänlaisia pisteitä tai tähtiä, koska en koe mielekkääksi arvioida elokuvia niin typistetyllä tavalla. Paholaispukin tekijät eivät varmastikaan ole kuvanneet strippibaarin tuhopolttoa Oscarit silmissä kiiluen, eikä Rare Exportsin ole tarkoituskaan olla yhteiskunnallinen interventio elämän subtekstiin, vaan viihteellinen irvistys sille kaikelle konventionalismille, mitä jouluun kuuluu. Siksi ei myöskään voi verrata vaikkapa Vinters Bones -elokuvaa ja Joulu yö, murha yötä toisiinsa, ja miettiä, että mitenkäs nämä nyt näihin viiteen tähteen asettuvat. Niinpä jätän sen lukijan varaan. Jos joululaulut, yhteishenki, iloiset hymyt, karkkivärit ja suklaakasat alkavat valua korvista ulos, niin suosittelen kyseisiä elokuvia joulun välipäiville.

(Otsikko on lainattu M.A. Nummisen kappaleesta Joulupukki puree ja lyö)